Wikia

Jedipedia

TarkkailulistaSatunnainen sivuTuoreet muutokset

Paaerduagit

Keskustelu0
4 561sivua
tässä wikissä
Paaerduagit
Kotiplaneetta

Sorjus (todellinen nimi ei muiden lajien lausuttavissa)

Erikoisuudet

Kaksi päätä

Tunnettuja jäseniä

Ja'Gatcha, Mic'tunan'jus Orgu


Paaerduagit (todellinen nimi ei ole muiden lajien lausuttavissa) oli symbioottinen laji, joka koostui suuresta kaksijalkaisesta olennosta, jonka selästä kasvoi pieni nelisilmäinen otus. Suurin osa lajin kielestä, mukaanlukien heidän kotiplaneettansa nimi, ei ollut muiden lajien äännettävissä, sillä sen lausumiseen sekä kuulemiseen tarvittiin kaksi suuta ja neljä korvaa. Lajin vihreä pää kommunikoi muiden lajien kanssa, sillä toisen pään ääni ei ollut useimpien lajien kuultavissa. Heidän kotiplaneettansa oli Sorjus.

Syntyessään, kaksi humanoidia olivat erillisiä yksilöitä, mutta varttuessaan he yhdistyivät keskenään. On oletettavaa, että suurempi olento hallitsee liikkumista ja pienempi pyytää sitä kääntymään halutessaan nähdä toiseen suuntaan. Paaerduageja nähtiin usein jedien sisällissodan aikaan ja Revan kohtasi kaksi lajin edustajaa matkallaan. Heistä toinen oli Tarikselle juuttunut Ja'Gatcha ja toinen Anchorheadissa toiminut kauppias, Mic'tunan'jus Orgu.

EsiintymisetMuokkaa

Advertisement | Your ad here

Latest Photos

Lisää kuva
2 651kuvaa tässä wikissä
Katso lisää >

Viimeisimmät muutokset wikissä

Katso lisää >

Ympäri Wikian verkkoa

Satunnainen wiki