Fandom

Jedipedia

Sando-merihirviöt

4 625sivua
tässä wikissä
Add New Page
Keskustelu0 Share
Sando.jpg
Sando
Kotiplaneetta

Naboo

Keskimääräinen pituus

160—200 metriä

Keskimääräinen elinikä

100 standardivuotta (oletettavasti)


"Aina löytyy isompi kala."
Qui-Gon Jinn[lähde]

Sandot olivat massiivisen kokoisia veden alla eläviä, lihaa syöviä eläimiä, jotka elivät Naboon valtamerissä. Näistä jättiläisolennoista tiedetään vähän, sillä niiden elintapojen tutkiminen olisi tehokkaimmillakin laitteistoilla äärimmäisen vaarallista. Niiden alkuperistä ja elintavoista oli kerrottu monia myyttejä ja legendoja.

BiologiaMuokkaa

Sando-woswfg.jpg

Sandojen parittelutanssi.

Sandolla oli suuri, lihaksikas ruumis, joka oli melkein kissamainen ulkomuodoltaan. Se käytti takajalkojaan liikkuakseen merenpohjassa ja suurilla, räpyläisillä kourillaan se työnsi itseään veden lävitse. Sandon pitkä pyrstö antoi työntövoimaa, mutta sandon pyrstön päässä olevien elimien tarkoitusta ei tiedetty. Sandoilla oli säteittäinen pyrstö. Sandolta puuttui rasvakerros ja ne olivat suhteellisen vähän aikaa sitten olleet maaeläimiä, eikä niiden keho ollut täysin sopeutunut uimiseen. Urosyksilöt kykenivät saavuttamaan jopa 200 metrin pituuden kun naaraat olivat vähintään 150 metriä. Naaraat olivat nisäkkäitä ja imettivät poikasiaan noin yhden vuoden. Naaraat synnyttivät vain yhden poikasen kerrallaan. Sandon keskimääräinen elinikä oli oletettavasti sata standardivuotta, vaikka niiden tutkiminen olisi ollut äärimmäisen vaarallista, sillä sando suuresta koostaan huolimatta kykenee piiloutumaan ja ilmaantumaan yhtäkkisesti sekä nielemään kokonaisena lähes minkä tahansa olennon.

Niiden raajat olivat osittain räpylöitä; tiedemiehet teorisoivat että ne olivat suhteellisen vähän aikaa sitten kehittyneet vesieläimiksi maalla eläneistä esi-isistään—teoria jota vahvisti suuri, sienenmuotoinen elin, joka sijaitsisi sandon hännän loppupäässä, jonka uskottiin olevan mahdollinen jäänne maaelämästä. Elimen tarkka sijainti eläimessä ei ole tiedossa. On jopa tullut raportteja siitä, että sando -merihirviöt olisivat talsinneet maanpinnalla suojärvillä ja hyökänneet falumpasetejen ja fambaa -suoliskolaumojen kimppuun. Niitä on nähty myös ottavan aurinkoa hiekkariutoilla, vaikka raportit ovat epävarmoja. Ei edes yllättäen, tiedemiehet eivät koskaan päässeet kyllin lähelle näitä olentoja tutkimuksia varten eivätkä ole selvittäneet, kuinka peto saa syödyksi kyllin paljon pitääkseen elintoimintojaan yllä.

HistoriaMuokkaa

Sando2-woswfg.jpg

Nukkuva sando.

Raportit rantautuneista sandojen ruumiista olivat hyvin harvassa, vaikka Naboon kuninkaallisten turvajoukkojen luutnantti Panaka kohtasi rantaanajautuneen nuoren sandon ennen Naboon invaasiota. Sen kimppuun oli hyökännyt kaksi opee -meripetoaa ja se oli ajautunut maalle ja paljastanut salaisen tehtaan, jonne juoksi mies lempinimeltään Veermok. Vahinko peitettiin myöhemmin ja alue tuhottiin.

Kun Qui-Gon Jinn, Obi-Wan Kenobi ja Jar Jar Binks kulkuivat eräässä Naboon meressä bongolla päämääränään Theed, he kohtasivat sando -merihirviön. Kenobi kykeni välttämään sandon kidan, mutta opee -meripeto, joka oli juuri ajamassa bongoa takaa, joutui sandon kitaan. Sando nappasi opeen massiiviseen kynsikkääseen kouraansa, alkaen syömään sitä, antaen jedeille lisäaikaa paeta kauemmas kohti planeetan ydintä. Pian jälkeenpäin heitä jahtasi colo-kynsikala, mutta pelastuivat, kun eräs sando nappasi ja söi kyseisen kynsikalan.

EsiintymisetMuokkaa

Sandoaquamonster.jpg

Sando hoitelee opee meripedon.

LähteetMuokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki