Fandom

Jedipedia

Zayne Carrick

4 626sivua
tässä wikissä
Add New Page
Keskustelu0 Share
ZayneCarrick.jpg
Zayne Carrick
Elämäkerralliset tiedot
Kotiplaneetta

Phaeda[1]

Syntynyt

3982 BBY[1]

Ruumiilliset tiedot
Laji

Ihminen

Sukupuoli

Mies

Hiusten väri

Ruskeat

Silmien väri

Ruskeat

Kronologiset ja poliittiset tiedot
Aikakaudet

Vanhan Tasavallan aikakausi

Liittoutuma(t)
Mestarit

Zayne Carrick oli mandalorialaissotien aikaan elänyt jedipadawan. Oltuaan pankkiirin ja puutarhurin poika, hänet hädin tuskin hyväksyttiin jedien joukkoon. Tämän lisäksi hänen tasonsa Voimassa ei ollut korkea, mutta hän pääsi kuitenkin opiskelemaan Dantooinen jediopistossa. Myöhemmin Zayne sijoitettiin jedimestari Lucien Draayn padawaniksi, joka oli myös salaisen jedijärjestön jäsen.

Opiskellessaan kaupunkimaalima Tarisilla Lucienin ja neljän muun jedimestarin valvonnassa, Zayne ei uskonut tulevaisuuteensa, koska hänen taitonsa olivat heikot ja häntä kohdeltiin narrina. Epäuskoisena mahdollisuuksiinsa yletä jediritariksi, hän osallistui ritarointiseremoniaan muutaman muun padawanin lisäksi. Hän kuitenkin myöhästyi ja saavuttaessaan jedimestarit, hän näki muut padawanit kuolleina lattialla. Ymmärrettyään mestareiden tappaneen nämä, Zayne pakeni paikalta.

Kuten Zayne myöhemmin sai tietää, mestarit olivat nähneet näyn, jossa yksi padawaneistaan uhkaisi jedejä ja koko Galaktista Tasavaltaa. Ainoana selviytyneenä padawanina, hän liittyi sattumalta Marn Hierogryphiin, tarislaiseen rikolliseen. Paetessaan virkavaltaa, he kohtasivat myös kaksi arkanialaista, Jaraelin ja Camperin, jotka myös liittyivät sattuman kautta heidän joukkoonsa. Yrittäessään kostaa ystäviensä kuoleman, Zayne joutui myös mandalorialaissotien keskelle, tullen sekä Tasavallan että mandalorialaisten jahtaamaksi.

ElämäkertaMuokkaa

Varhainen elämäMuokkaa

Zayne.jpg

Zayne nuorena jedioppilaana.

Zayne syntyi Phaedalle perheeseen, jossa hänellä oli neljä sisarta.[4] Hänen isänsä, Arvan, työskenteli pankkiirina ja äiti, Reiva, puutarhurina.[5] Kun Zayne oli hyvin nuori, tuntematon jediritari löysi hänet ja vei jeditesteihin. Vaikka jedimestari Vandar Tokare kuvaili Zaynen kykyjä Voimassa marginaalisiksi, hänet hyväksyttiin Dantooinen jediakatemiaan. Jedit toivoivat, että Zaynen kyvyt kasvaisivat nopeasti koulutuksen aikana.

Dantooinella Zayne opiskeli yhdessä Shad Jelavanin, Kamlinin, Oojohin ja Gharnin kanssa ja heidän opettajanaan toimi mestari Vandar. Zharin kyvyt eivät kuitenkaan nousseet haluamalleen tasolle opiskellessaan akatemiassa.[6]

Padawan TarisillaMuokkaa

Zaynepadawan.jpg

Padawan Zayne Carrick.

3964 BBY, Zayne oli jedimestari Lucien Draayn opastuksessa Tarisilla. Siellä Zayne tapasi myös Shel Jelavanin, Shadin siskon, johon hän ihastui. Samalla Zayne kamppaili pysyäkseen muiden padawanien tahdissa. Hänen kömpelyytensä todettiinkin Zaynen ainaisista yrityksistä saada Marn Gierogryph niminen rikollinen telkien taakse.[7]

Zayne oli kiinnostunut nopeasti levinneistä mandalorialaissodista ja muista jedejä koskevista ongelmista, mutta hän tunsi olevansa eristyksissä Tarisilla epäillen mahdollisuuksiaan jediritariksi. Hän sai kuitenkin itseluottamusta jediritari Alek Squinquargesimusilta, jonka hän sattumalta tapasi planeetalla. Tämä sanoi Zaynelle, että uskoi tästä tulevan merkittävempi henkilö kuin tämä osasi vielä kuvitella.[7]

Kuitenkin Alekin opastus “joskus täytyy astua pimeyteen pelastaakseen valon”, enteili huonoa tulevaisuutta. Jedimestari Q’Anilia tunsi pimeän muutoksen Voimassa juuri kun Alek oli puhunut Zaynen kanssa. Jedimestarit olivatkin huolissaan, että yksi heidän padawaneistaan kääntyisi pimeälle puolelle, kuten he olivat nähneet näyssään.[7]

Padawanien murhaMuokkaa

Zayneclumsy.jpg

Zayne Carrick mätkähtää teltan päälle.

Pian Zaynen ja Alekin tapaamisen jälkeen, Zayne sekä muut padawanit joutuivat haasteeseen Tarisin Rogue-kuussa. Heidän täytyi etsiä tiensä mestareittensa luokse meteoriittisateessa ja sokkona.[8] Oltuaan viimeinen haasteesta suoriutunut, Zayne uskoi, että hänen mahdollisuutensa ritaruuteen olivat menneet.[6]

Palattuaan Tarisille, jedimestarit sulkeutuivat temppeliin. Saavuttuaan viimein ulos, he julistivat ritarointiseremonian järjestettävän pian. Seremonia ei ollut kuitenkaan todellinen vaan mestarit olivat oikeasti osa salaista jedijärjestöä, joka näkyjen avulla ennusti tulevaisuutta. Saatuaan käskyn Krynda Draaylta, mestarit tappoivat padawaninsa ritarointiseremoniassa. Zayne kuitenkin saapui tapansa mukaan myöhässä, koska oli juuri onnistunut vangitsemaan Gryphin, ja tavoitettuaan mestarinsa, hän näki ystävänsä kuolleina maassa. Ymmärrettyään mestareidensa teon, Zhayne pakeni paikalta.[9]

PakomatkaMuokkaa

Zaynerun.jpg

Zayne juoksee pakoon.

Paetessaan jedimestareita, Zayne ei voinut muuta kuin astua Tarisin alakaupunkiin yhdessä Gryphin kanssa. Samalla jedimestarit lavastivat Zaynen ja Gryphin syyllisiksi murhiin ja heidän päistään asetettiin palkkio. Tietäen ettei Dantooinen neuvosto uskoisi kömpelön Zaynen onnistuneen murhaamaan muut padawanit, he sanoivat tämän saaneen apua pimeältä puolelta.[10]

Saatuaan kyydin roskia keränneeltä wookielta ja kohdattuaan hetkellisesti Black Vulkarsin rikkolisjärjestön jäseniä,[11] Grpyh johdatti Zaynen tapaamaan vanhentunutta mekaanikkoa, Camperia sekä tämän ystävää, Jaraelia. Jarael oli epäileväinen kaksikon suhteen ja hyökkäsi Zaynen kimppuun lamaannuttaen tämän sauvallaan. Pikaisen taistelun loputtua, Gryph yritti saada Camperin apua, mutta tämä kieltäytyi, koska Gryph oli hänelle velkaa heidän aiemmasta sopimuksestaan. Tilanne kuitenkin muuttui, kun Noana Sowrsin ja Lucienin johtavat joukot saapuivat paikalle. Tällöin Camper ja Jarael tekivät päätöksen antaen Zaynen sekä Gryphin astua heidän alukseensa ja yhdessä he pakenivat planeetalta Last Resort-aluksella.[12]

Epäonnekseen, Last Resort ei ollut lentänyt vuosiin ja pysähtyi Tarisin asteroidikentässä. Kun muut matkustajat nukkuivat, Zayne otti yhteyden mestari Vandar Tokareen, joka uskoi hänen kertomuksensa. Zaynen yllätykseksi, Vandar kuitenkin epäili, että Zayne oli sattanut murhata ystävänsä muistamatta tätä. Hän kehotti Zaynea ottamaan yhteyttä Tarisin jedimestareihin. Kaksikon keskustelu kuitenkin loppui, kun Jarael iski Zaynen tajuttomaksi sauvallaan.

Tutkimukset kuussaMuokkaa

Zaynecapture.jpg

Zayne joutuu antautumaan Valius Yingille.

Keskustelun seurauksen Zayne tajusi, että kaikki Tarisin viidestä mestarista olivat näkijöitä, Lucienia lukuunottamatta. Hän päätti matkustaa takaisin kuuhun, jolla he olivat suorittaneet viimeisen tehtävänsä, saadakseen vastauksia mestariensa käytökseen. Siellä Zayne ja Jarael löysivät tuhoutuneen droidin, T1-LB:n (Elbee), jolta Zayne uskoi saavansa informaatiota, koska tämä oli ollut paikalla kokeiden aikana, mutta pudonnut jyrkänteeltä tuhoutuen. Ennen kuin he ehtivät etsiä informaatiota droidista, Lucien Draay saapui joukkoineen vangitsemaan Zaynen.

Ennen kuin mitään ehti tapahtua, Camper ja Gryph saapuivat paikalle aluksellaan yllättäen Lucienin joukot ja Zayne sekä Jarael pääsivät pakenemaan. Aluksessaan, Camper sai siirrettyä Elbeen muistin toiseen droidiin antaen tälle vokabulaattorin sekä holoprojektorin. Zayne sitten pyysi Elbeetä näyttämään mestareittensa keskustelun ja hän sai tietää mestareittensa salaisuuden. Neljä näkijää olivat nähneet kamalia näkyjä tulevaisuudesta. He näkivät kuinka punaiseen haarniskaan pukeutunut sithlordi oli vastuussa heidän kuolemistaan ja Feln oletti, että tämä punainen haarniska symbolisoi yhtä heidän oppilaistaan, joista jokainen oli pukeutunut punaiseen selviytymispukuun kuulla suoritetun tehtävän aikaan.

Zayne tiesi nyt totuuden mestareistaan. Joka tapauksessa, pian nauhoituksen loputtua, Last Resort joutui Orokon, palkkionmetsästäjä Valius Yingin aluksen, vetosäteen kohteeksi. Tämän aluksella Gryph yritti neuvotella heidän vapaudestaan ja Ying antoi muille vapauden, mutta halusi viedä Zaynen Tarisille palkkion toivossa.

Gryphillä oli kuitenkin suunnitelma tälle varalle ja hän ehdotti, että Zayne harhauttaisi vartijoita ja pakenisi sitten Last Resortilla. Zayne tekikin näin, mutta Jarael astui hänen tielleen. Tämä kehotti Zaynea harkitsemaan, koska paetessaan hän asettaisi muut ryhmäläiset vaaraan. Zayne ei halunnut kuolla muttei myöskään uhrata uusia ystäviään, joten hän päätti antautua mestareilleen.

OikeusMuokkaa

Jarealrescueszayne.jpg

Jarael pelastaa Zaynen.

Valius toi Zaynen takaisin Tarisille ja vei hänet väkijoukon lävitse jeditorniin. Hänen kulkuaan oli seuraamassa myös Shel Jelavan, jonka oli annettu uskoa, että Zayne oli tappanut hänen veljensä.

Nuoren padawanin kohtalo oli mestariensa käsissä. Nämä viimein kertoivat, kunka he olivat aikoneet asettaa Shadin syylliseksi koko tapahtumaan, mutta tämä oli nähnyt mestariensa valheiden läpi. Kerrottuaan tapahtumien vaiheet loppuun saakka, Lucien tappoi Yingin, joka tiesi liikaa asiasta, ja mestarit valmistuivat sitten päättämään Zaynen elämän.

Samalla Jarael, pukeutuneena mestareiden ennustamaksi sithlordiksi, saapui paikalle Zaynen valosapeli kädessään. Mestarien säikähtäessä tapahtumaa, Zayne ja Jarael pakenivat alukselleen. Last Resortin sisällä Gryph kertoi perustavansa järjestön, jonka toiseksi jäseneksi hän halusi Zaynen, joka suostui ilomielin. Epätoivoinen Lucien juoksi ulos tornista saavuttaakseen oppilaansa. Hän huusi tälle aliarvioineensa Zaynen voimat ja pyysi tätä pakenemaan, jotta mestareiden ennustama pimeä tulevaisuus ei koittaisi.

Zaynen uudella pakomatkalla oli kamalat seuraukset Tarisille. Koska mestarit olivat jälleen epäonnistuneet oletetun jedimurhaajan vangitsemisessa, jedineuvosto kutsui heidät takaisin Coruscantille. Tämän johdosta mandalorialaiset pääsivät hyökkäämään Tarisille ilman jedien vastustusta. Kolme viikkoa pakonsa jälkeen, Zayne otti yhteyttä mestareihinsa sanoen heidän olevan kuoleman omia elleivät tunnusta padawanien murhia.

MandalorialaisetMuokkaa

Paetessaan jedejä, Zayne ja tämän ystävät saapuivat Vanquolle, kaivuuyhdyskuntaan Tasavallan avaruudessa. Ryhmän tarvitsessa lisää varusteita, he päättivät varastaa.

Naamioituneena pakolaiseksi, Zayne saapui kaivajien luokse anoen varusteita perheelleen. Samalla yhdyskunta sai viestin mestari Q'Anilialta, joka kertoi mandalorialaisten hyökkäävän planeetalle. Ensin kaivajat uskoivat viestin olleen pila, mutta käyttäen jedien mielenlumetta, Zayne sai kaivajat uskomaan mandalorialaisten hyökkäykseen ja he pakenivat pikaisesti planeetalta.

Zaynen ryhmän suunnitelma oli onnistunut. Q'Anilian viesti oli oikeasti tullut valepukuun pukeutuneelta Jaraelilta. Ironisesti, ryöstäessään kaivajien tarvikkeita, mandalorialaiset oikeasti hyökkäsivät planeetalle. Jarael joutui heti heidän saartamaksi ja joutui vangiksi. Ryhmän muut jäsenet pakenivat paikalta ylivoiman edessä, mutta joutuivat mandalorialaisten jahtaamiksi. Saavuttaessaan aluksensa, he huomasivat kuinka yksi mandalorialaisista oli päässyt alukseen aikoen varastaa tämän.

Tämän mandalorialaisen, Rohlan Dyren, käynnistäessä alusta, Zayne, Camper, Gryph ja Elbee onnistuivat hyppäämään aluksen sisään. Camper, raivostuneena mandalorialaisen yrityksestä, iski tätä tainnutussauvalla. Tämän jälkeen Zayne yritti pitää Rohlania maassa, mutta tämä yritti kuristaa nuorta jediä. Zayne kuitenkin kutsui Elbeen apuun ja yhdessä he saivat Rohlanin vangituksi ihmisten salakuljettamiseen käytetyyn laatikkoon.

Laatikkoon lukittuna, Rohlan kertoi Zaynelle lupaavansa auttaa Jaraelin pelastamisesta ja Zayne vapautti tämän. Saavutettuaan Flashpoint Stationin, minne Jarael oli vangittu, Zayne esitti vankia, jonka Rohlan toi jedien tutkimuskeskukseen, missä Demagol teki kokeita jedeillä. Laboratorion sisällä, Rohlan hyökkäsi Demagolin kimppuun ja vangitsi hänet. Zayne pukeutui tämän haarniskaan ja kaksikko käveli ulos.

Ulkona Elbee pudotti säkillisen räjähteitä, jotka Zayne, Voimaa käyttäen, levitti ympäri mandalorialaisten leiriä. Samalla Gryph naamioitui Tasavallan amiraaliksi ja otti yhteyttä mandalorialaisten leiriin kertoen räjäyttävänsä heidän leirinsä. Hänen puhettaan seurasi räjähdykset, jotka saivat mandalorialaiset pakenemaan paikalta. Demagoliksi naamioitunut Zayne kuitenkin juoksi laboratorioonsa "pelastaakseen" työnsä tulokset ja Rohlan juoksi hänen perässään pyytäen mandalorialaisia kertomaan Mandalorelle, että hän kuoli kunniakkaasti laboratiorion räjähdyksessä. Kun kaikki mandalorialaiset olivat poistuneet planeetalta, Zayne paljasti itsensä ja vapautti kaikki laitoksessa kidutetut vangit. He sitten poistuivat, Jarael mukanaan, planeetalta Rohlanin piiloutuessa alukseen.

PalkkionmetsästäjätMuokkaa

Jonkin ajan kuluttua ryhmän ongelmaksi nousi jälleen käteinen. Heidän onnekseen, Gryphillä oli laillinen tunnus pankkimaailma Telerathilla, mutta tämä oli jäädytetty Tarisin tapahtumien vuoksi. Gryphillä oli kuitenkin suunnitelma ja pian aatelisia esittäneet Camper ja Jarael saapuivat Telerathille sanoen olevansa tunnuksen oikeat omistajat. Ennen rahojen saamista, heidän pankkiirinsa, Arvan, kuitenkin kaapattiin Moomo-veljesten toimesta. Zayne lähti pysäyttämään veljeksiä, mutta epäonnistui saaden tietää pankkiirin olevan hänen isänsä.[13]

Zayne ja Gryph kehittivät pian suunnitelman Arvanin pelastamiseksi. Kun Gryph sai tietää veljesten piilopaikan ja harhautti heitä, Zayne vapautti isänsä. Suunnitelma onnistui ja samalla Zayne sai tietää, että jedimestari Raana Tey oli palkannut nämä palkkionmetsästäjät. Tämän johdosta Zayne totesi Raanan nousseen ensimmäiseksi niiden jedien joukossa, joita hän metsästi. Hän sai myös tietää, että usea pankkiri työskenteli näille näkijöille, mukaanlukien Draay Trust.

Päästyään vihdoin käsiksi rahoihin, Zayne pyysi hieman rahaa Gryphin tililtä, jotka hän sitten lähetti Tarisille. Hän myös sai isänsä muuttamaan Dantooinelle, missä hän sai työskennellä turvassa mestari Vandarin läheisyydessä.[14]

Last Resortin jättäminenMuokkaa

Zayne ja Grph päättivät jättää Last Resortin miehistön Ralltiirilla. Läksiäislahjana, Jarael ja Camper antoivat Zaynelle uniikit käsisuojukset, jotka estivät jopa valosapeleitten iskut. Tämän jälkeen Gryph palkkasi jonkun varastamaan heille aluksen. He olivat sopineet tapaavansa kontaktinsa paikallisella avaruusasemalla, missä he näkivät aluksensa odottavan heitä. Ennen kuin Gryph ehti saada neuvoteltua Slysskin, aluksen varastaneen trendoshanin, kanssa, aluksen oikeat omistajat saapuivat paikalle ajaen kolmikon karkuun uudella aluksellaan. Pian he ymmärsivät, että heidän uusi aluksensa, Little Bivoli, kuului Tasavallan laivastoon, johon he törmäsivät avaruudessa. Kolmikko ei voinut tehdä muuta, kuin seurata laivuetta Serrocolle, jotta heidän varkaus ei olisi paljastunut.[15]

Saavuttuan Serrocolle, Gryph päätti perustaa ravintolan, jossa myös Slyssk ja Zayne alkoivat työskennellä. Heidän ravintoaluksensa sanottiin olevan paras syömäpaikka ja se sai suurta suosiota sotilaitten keskuudessa. Zayne ei kuitenkaan ollut tapahtumista innoissaan, koska pelkäsi jonkun tunnistavan heidät. Pian Zayne sai saattumalta näyn Voiman avulla. Näyssä mandalorialaistet pommittivat planeettaa tuhoisasti seuraavan päivän aamuna. Nähtyään tapahtuman, Zayne käski Gryphiä poistumaan planeetalta nopeasti ja lähti sitten puhumaan amiraali Saul Karathille.[15]

Zayne astui salaa Tasavallan alukseen, joka oli Carth Onasin ohjaama. Kaksikko oli tavannut aikaisemmin ravintolassa ja Zayne kertoi näystään. Todistettuaan pienen Voiman näytteen avulla olevansa jedi, Carth Onasi suostui viemään hänet amiraalin luokse. Saul Karath kuitenkin tunnisti Zayden padawanien murhaajaksi ja syytti tätä mandalorialaisten vakoojaksi huolimatta Zaynen yrityksistä kertoa olevansa syytön.

Pian tämän jälkeen, mandalorialaisten alukset saapuivat hyperavaruudesta ja laukaisivat ydinohjuksia Tasavallan laivastoa kohti. Tämä oli kuitenkin ovela juoni ja ohjukset ohittivat alukset jatkaen itse planeettaa kohti tappaen huomattavan määrän ihmisiä ja tuhoten kaupunkeja.

Myöhemmin tapahtumista järkyttynyt Zayne oli lukittuna aluksen tyrmään, minne Carth Onasi saapui tapaamaan häntä. Carth kertoi, että oli lähettänyt pyörremyrskyvaroituksen seitsemään planeetan kaupunkiin, minkä johdosta näiden asukkaat oli evakoitu. Hän kertoi tehneensä tämän, koska oli uskonut Zaynen hyviin tarkoituksiin nähdessään tämän aiemmin auttaneen nälkäistä sterebiä.[16]

Arkoh AdascaMuokkaa

Zaynen istuessa vankityrmässään, mandalorialaiset hyökkäsivät alukselle teurastaen lähes koko miehistön. Amiraali Karath ja Carth pakenivat hyökkääjiä vankityrmille, missä Zayne lupasi auttaa heitä, jos amiraali ottaisi hänet mukaansa. Amiraali suostui ja Zayne paljasti kulkuaukon, jonka oli tehnyt ruuvaamalla seinälaatan pultit irti Voiman avulla. Tämän ansiosta he pakenivat Carthin alukselle, mutta Karath yhä piti Zaynea syyllisenä Tarisin tapahtumiin.[17]

Kun Carth lensi alustaan, hän sai viestin Eejee Vammilta, joka kertoi Arkoh Adascan pyytävän heitä vieraikseen. Hän myös kertoi Adascalla olevan keino mandalorialaissotien voittoon. Amiraali suostui kutsuun ja ryhmä saapui Adascan alukseen, Arkanian Legacyyn. Siellä Zayne kohtasi Jaraelin, joka suuteli Zaynea kertoakseen hänen ja Camperin olleen vankeina aluksella. Camper oli pakotettu johtamaan projektia, jonka seurauksena Adasca kukenisi hallitsemaan suuria, planeettoja syöviä, avaruusmatoja.[18]

Zayne joutui kuitenkin uudestaan tyrmään ja tällä kertaa hänen seuranaan oli entinen mestarinsa, Lucien Draay, joka oli myös vankina.[19] Epätoivoisessa tilanteessaan kaksikko päätti tehdä yhteistyötä vapauttaen itsensä ja taistellen ydessä HK-24 -droideja vastaan. Lucien kuitenkin yritti heti mahdollisuuden saatuaan tappaa Zaynen valosapelillaan, mutta tämän Camperilta saamat käsisuojat pelastivat hänet. Lucien suostui sitten selvittämään välinsä Zaynen kanssa, kun he ensin päihittäisivät lordi Adescan.[20]

Tuhottuaan muut droidit valvontahuoneesta, Zayne ja Lucien näkivät valvontakameroista, kuinka Adosca oli kutsunut paikalle itse Mandaloren. Tapahtuvat helpottuivat kuitenkin hieman, kun Carth saapui paikalle antaen Zaynelle tämän valosapelin. Myös Rohlan Dyre saapui paikalle suostuen suunnitelmaan pelastaa Jarael. Zayne sitten pukeutui Rohlanin haarniskaan ja he aloittivat suunnitelmansa.

Palattuaan Adascan luokse, mandalorialaiseksi naamioitunut Zayne tönäisi suunnitelman mukaisesti Carthia, joka esitti raivostuvansa tönäisten vuorostaan Zaynea. Tämän seurauksena Zayne sytytti valosapelinsa tuhoten useita Adascan droideja samalla kun Lucien saapui paikalle. Ryhmä antoi mandalorialaisten ymmärtää, että jedit olivat paikalla kaapatakseen Mandaloren. Tämän johdosta mandalorialaiset, Adascan joukot sekä Tasavallan sotilaat aloittivat taistelun keskenään. Sekasorron aikana Zayne vapautti Jaraelin ja otti yhteyttä Camperiin kertoen Jaraelin olevan vapaa. Tämän seurauksena Camper lopetti projektinsa ja otti avaruusmadot omaan hallintaansa

Zayne, Jarael, Carth, Alek, Lucien ja amiraali Karath pakenivat paikalta juuri ennen kun Camper lähetti madot tuhoamaan salia, jossa Adasca oli. Tämän jälkeen Camper alkoi johdattaa matoja tuntemattomaan avaruuteen, jotta nämä eivät enää olisi uhka sivilisaatiolle. Samalla Zayne pakeni jälleen entistä mestariaan, kun Gryphin lähettämä alus, Moomo Williwaw, saapui paikalle hakemaan Zaynea ystävineen.

Kyydissä onnellinen Zayne sai kuulla Gryphin ja Slysskin olevan elossa, sillä oli luullut näiden kuolleen aiemmin mandalorialaisten hyökkäyksessä. Hänelle myös kerrottiin, että Gryph johti Tarisilla mandalorialaisten vastaista ryhmää.[21]

Paluu TarisilleMuokkaa

JälleentapaaminenMuokkaa

Zaynen palattua Tarikselle, missä hänen pakomatkasa oli alkanut, hän näki planeetan mandalorialaisten halussa. Pukeutuneena mandalorialaisten pukuun, Zayne tiputtautui Moomo Williwawista ja käytti rakettireppuaan laskeutuakseen alakaupunkiin. Hän välittömästi kohtasi tappajodroidin, jonka hän tuhosi helposti ja astui sitten Hidden Beksin piilopaikkaan, missä jengin jäsenet vetivät aseensa esiin. Gryph kuitenkin kertoi Zaynen olevan hänen kutsuma ja iloinen Zayne kohtasi ystävänsä pitkästä aikaa.

Ollessaan Hidden Bekin tukikohdassa, Zayne teki kaikkensa haavoittuneiden parantamiseksi. Gryph kertoi hänelle planeetan tilanteesta sekä Jervo Thalienin johtamasta vastarinnasta. Keskustelun aikana Zayne huomasi nuoren tytön, joka katseli häntä, ja tämä esittäytyi Mission Vaoksi. Vaikka tytön isoveli, Griff Vao, kehotti Missionia pysymään erossa Zaynesta, tämä halusi näyttää Zaynelle jotain. Mission ja Zayne alkoivat salaa seurata Griffia, Missionin kertoessa tällä olleen lemmikki, jota hän kävi ruokkimassa.

Gryph kuitenkin huomasi kaksikon, minkä seurauksena Griff ymmärsi heidän seuranneen häntä. Samalla Brejik hyökkäsi Zaynen kimppuun luullen tämän yrittäneen paeta. Zaynen lyötyä Brejikin aseen, tämä yritti vielä käyttä valopistoolia. Paikalle saapunut Del Moomo kuitenkin pelasti Zaynen. Tämän jälkeen Zayne, Gryph ja Mission saivat tietää, että Griff oli ruokkinut toisen Tarisin vastarintajärjestön kadonneita lapsia. Vaikka Hidden Beksin johtaja, Gadon Thek, oli raivoissaan lapsien kaappaamisesta, se kuitenkin antoi heille mahdollisuuden neuvotteluihin toisen vastarintajärjestön kanssa.

Raana TeyMuokkaa

Gadon johti joukkonsa vastarintaliikkeen päämajaan väistellen sekä taistellen mandalorialaisia vastaan matkan varrella. Päämajassa Zayne kohtasi Shel Jelevanin. Zaynen juostessa tätä kohti, Shel veti valopistoolinsa esiin ja ampui Zaynea. Vaikka Zaynen kantamat varusteet suojasivat häntä, hän kuitenkin iskeytyi maahan ammuksen voimasta. Shel osoitti maassa makaavaa Zaynea aseellaan samalla kun Raana Tey saapui paikalle käskien Sheliä ampumaan.

Del Moomo ei kuitenkaan suostunut tähän ja ampui entistä työnantajaansa. Samalla Gryph käytti hyväkseen tätä harhautusta ja riisti Shelin aseen. Zaynen maatessa yhä tajuttomana, Gadon Raana ja senaattori Goraccus väittelivät asiasta. Raanan yrittäessä saada senaattorin hyväksynnän Zaynen ja Gryphin tappamiseen, Gadon puolusti tätä paljastaen Zaynen löytämät lapset. Tämän johdosta Goravvus vakuuttui, että vastaliike tarvitsi apua jopa rikollisilta, kuten Zaynelta ja Hidden Beksiltä.

Staynen oleillessa vastaliikkeen päämajassa, Shel vältteli häntä. Kun kaksikko viimein kohtasivat, Zayne kysyi tämän pikkuveljestä ja kertoi lähettäneensä heille rahaa aiemmin. Shel oli raivoissaan, koska Zayne uskoi heillä olevan yhä jonkinlainen suhde Shadin kuoltua. Vaikka Zayne ja Gryph vakuuttivat syyttömyyttään, Shel ei voinut uskoa heitä. Kun Raana saapui paikalle, tämä alkoi välittömästi syyttää Zaynea sanoen hänen langenneen pimeälle puolelle. Turhautuneena sekä Raanaan että Zayneen, Shel poistui toivoen ettei olisi koskaan tavannut kumpaakaan.

Myöhemmin liike sai tietää Cassus Fettin, Tarisin mandalorialaisten johtajan, sijoittaneen tukikohtansa entiseen jeditorniin. Vastarintaliike päätti hyökätä torniin, mutta Goravvus ehdotti ensin tiedusteluretkeä paikalle, koska Fett ei välttämättä olisi siellä enää. Zayne suostui tähän hankkeesen, kuten myös Shel. Tämän johdota Raana päätti osallistua myös väittäen Shelin tarvitsevan suojelua Zaynea vastaan. Zaynen tietämättä, Raana antoi Shellille kristallin veljensä valosapeliin, jotta Shel voisi käyttää tätä Zaynen tappamiseen.

Ensimmäisen mestarin kuolemaMuokkaa

Samalla kun Raana Tey matkusti temppeliin maan alla, mandalorialaiseksi pukeutunut Zayne kuljetti Sheliä torniin vankina. Kaksikko ei kuitenkaan tullut toimeen keskenään ja he väittelivät, tulisiko Shelin uskoa Raanaan vai Zayneen. Kun mandalorialaisvartijat huomasivat kaksikon epäilyttävän väittelyn, Shel suuteli Zaynea, minkä johdosta mandalorialaiset poistuivat paikalta. Zayne lopulta pyysi Sheliä uskovan häneen, koska hän yksinkertaisesti puhui totta.

Ollessaan temppelin sisäisessä varastohuoneessa avatakseen Raanalle kulkureitin, Shel alkoi toteuttaa Raanan suunnitelmia Zaynen tappamiseksi. Hän otti varastosta veljensä valosapelin ja asetti tähän kristallin, mutta yhtäkkiä hän näki Zaynen itkevän muistellessaan lapsuuttaan ja leikkejä Shadin kanssa. Shel ei voinut tappaa Zaynea tämän itkiessä hänen veljensä muistolle.

Kun Zayne jatkoi matkaansa neuvoston kammioon, Raana saapui varasto huoneeseen, missä sai kuulla Shelin epäonnistuneen. Jedineuvoston kammiossa, Zayne sai tietää Cassus Fettin poistuneen paikalta hyökätäkseen vastarintaliikettä vastaan. Zaynen lähtiessä varoittamaan muita, Raana Tey saapui paikalle hyökäten Zaynen kimppuun valosapelillaan.

Zayne onnistui välttelemään Teyn iskuja käyttäen rakettireppuaan. Huolimatta Teyn epävakaasta mielentilasta ja Zaynen parantuneista valosapelitaidoista, Raana oli yhä parempi ja iski Zaynen valosapelin tämän kädestä sekä heittäen Zaynen neuvoston kammion lasista kattoa vasten, mikä tuhosi hänen rakettireppunsa. Raanan ollessa tappamaisillaan Zaynen, paikalle saapunut Shel lävisti hänet Shadin valosapelilla. Hän oli viimein ymmärtänyt ettei Zayne ollut murhaaja. Kaksikko sitten kiipesivät rakennuksen katolle, minne Gryph ja Gafon Thek saapuivat kiitureillaan.

Paetessaan paikalta, kuoleman kynsissä ollut Raana yritti pysäyttää heidät, mutta ei onnistunut. Rakennuksen ollessa tuhoutumaisillaan räjähdysten johdosta, Zayne tarjosi kättään pelastaakseen Raanan. Raana kieltäytyi, uskoen Zaynen haluavat hänet tunnustamaan padawanien surmat. Zayne kuitenkin sanoi ettei välittänyt tästä ja huomatessaan Zaynen ystävällisyyden, Raana otti valosapelinsa esiin leikatakseen juuttuneen kätensä. Gryph, joka ei kuitenkaan ollut kuullut kaksikon keskustelua, luuli Raanan hyökkäävän ja räjäytti tornin räjähteet. Tietäen kuolevansa, Raana pyysi Zaynea kertomaan mestarilleen, Kryndalle, että oli pahoillaan. Torni sitten räjähti tappaen Raanan.

Zaynen ja Shelin paetessa, Shel pahoitteli tämän menettäneen mahdollisuuden puhdistaa nimensä. Zayne oli kuitenkin tyytyväinen saatuaan Raanan mestarin nimen.

Toiseen jediin törmääminenMuokkaa

Raanan kuoleman jälkeen, Zayne ja Gryph jättivät Tarisin vastarinnan ja matkustivat maanalaiseen kaupunkiin. Gryphin jätettyä karkotettujen kylän portin auki yrittäessään etsiä krediittejä, kaksikko karkotettiin kylästä. He joutuivat välittömästi rakghoulien jahtaamiksi ja paetessaan näitä vaarallisia petoja, Zayne ja Gryph kohtasivat Celeste Morne nimisen jedin, jonka jedinäkijät olivat lähettäneet paikalle etsimään muinaista Muurin talismaania sekä tuomaan jedejä pakeneva Zayne takaisin oikeuden eteen. Celeste ei ollut alkuun kiinnostunut kaksikosta vaan yritti häätää nämä, mutta Zayne ja Gryph alkoi seurata nuorta naista toivoen tämän auttavan heitä pois planeetalta.

Jouduttuaan kuuntelemaan Zaynen ja Gryphin keskusteluja, Morne lopulta ymmärsi, että tämä nuori mies oli Tarisin padawanien murhaaja. Vaikka hänen tehtävänsä oli viedä Zayne jedeille, Morne ei kyennyt ymmärtämään miten meluisa ja kömpelö Zayne olisi kyennyt tappamaan jeditoverinsa. Tunneleissa tapahtunut räjähdys kuitenkin keskeytti heidän matkansa. Herättyään hetken kuluttua, kolmikko sai tietää, että mandalorialaiset olivat räjähdyksen tekijöitä ja he olivat saaneet käsiinsä Muurin talismaanin. Celeste alkoi seurata vastustajiaan Zayne ja Gryph perässään.

Muurin talismaaniMuokkaa

Kolmikko astui salaa mandalorialaisten kaivausryhmän alukseen, Mar'eyceen, jota Demagolin entinen avustaja, Pulsipher, johti. Piilotellen aluksen ilmanvaihtokanavissa, Zayne ja muut kuulivat mandalorialaisten keskustelevan löydöstään ja olivat todistamassa Muurin talismaanin voimia, kun se otti Pulsipherin haltuunsa ja tappoi yhden tämän alaisista.

Kun Pulshiper sairastui talismaanin sivuvaikutuksesta, Mar'eyce laskeutui Jebbleen. Celesten jatkaessa tehtäväänsä, hänestä eronneet Zayne ja Gryph joutuivat mandalorialaisten vankien sekaan, joista oli tarkoitus kouluttaa mandalorialaisia sotilaita. Kaksikon tie erosi hetkeksi samalla kun mandalorialaiset kertoivat keskusplaneettojen valtaamissuunnitelmistaan, sanoen aloittavansa ensin puollustuskyvyttömästä Alderaanista. Zayne löysi sitten Celesten, vaikka tämä ei ollut kovinkaan tyytyväinen kaksikon uudesta kohtaamisesta, ja myös Gryph saapui paikalle pukeutuneena mandalorialaisten neo-ristiretkeläisten panssariin. Käyttäen tätä hyväkseen, Gryph onnistui viemään Zaynen ja Celesten planeetan sotalinnoitukseen. Ennen kuin kolmikko ehti päästä varoittamaan Tasavaltaa mandalorialaisten hyökkäyksestä, Gryphin ase laukesi ja hän putosi linnoituksen alemmalle tasolle.

Zaynella ja Celestellä ei ollut aikaa etsiä ystäväänsä, sillä he joutuivat pian mandalorialaisten saartamiksi. Samalla nämä vartija alkoivat kuitenkin voida huonosti ja muuttuivat yhtäkkiä rakghouleiksi. Jedikaksikko taisteli kiivaasti muotoaan muuttaneita sotilaita vastaan, vaikka he olivatkin järkyttyneitä tapauksesta ja nämä rakghoulit kykenivät jopa käyttämään aseita. Päästyään eroon rakghouleista ja nähdessään laitoksen sotilaitten valtavan määrän, Celeste ymmärsi paikan olevan massiivinen valmistelupaikka, jossa oli jokainen Ulkokehän aloittelija. Häntä kuitenkin huolestutti eniten se, että sotilaitten määrä johtaisi myös rakghoul ruton massiiviseen leviämiseen.

Zayne ja Celeste jatkoivat ulos ottaakseen yhteyttä Tasavaltaan. Tässä vaiheessa Celeste oli alkanut epäillä yhä enemmän kuulemiaan tarinoita Zaynen tekemistä murhista, etenkin kokeiltuaan Zaynen erikoista tapaa paeta vuorenrinnettä alas. Kun Zayne kertoi Celestelle Lucienin ja muiden mestareiden salaliitosta, hän myös kysyi tietoja Raana Teyltä kuulemastaan Kryndasta. Celeste kielsi kuulleensa mitään, mutta mainitsi sanan jedinäkijöistä, mitä Zayne ei ollut vielä maininnut hänelle.

Celeste sai lopulta yhteyden jedeihin Zaynen tietämättä ja keskusteli Lucienin kanssa. Lucien käski Celesteä palauttamaan talismaanin ja viemään tämän jedien varastoon sekä ennen kaikkea tappamaan Zaynen. Kun Zayne sitten saapui paikalle ottaakseen yhteyttä Moomo Williwawiin, Celeste tarttui valosapeliinsa valmiina tappamaan nuoren jedin. Tällöin Zayne pyysi Celesteä vartioimaan häntä, samalla kun Zayne ottaisi yhteyttä Cassus Fettiin, pyytäen tätä pysäyttämään laskeutumiset planeetalle, jotta muut joukot eivät saisi tartuntaa. Cassus ei halunnut uskoa Zaynea olettaen tämän yrittävän pelastaa Tasavallan planeettoja. Zayne sanoi kuitenkin haluavansa pelastaa myös mandalorialaisten maailmat, koska hänen silmissään myös mandalorialaiset olivat vain henkilöitä siinä missä kaikki muutkin. Cassus sulki yhteyden harkitakseen Zaynen pyyntöä.

Valmistauduttuaan lähetysten kanssa, Zayne suuntasi yksin pelastamaan Grpyhiä linnoituksen sisältä, mutta joutui rakghouleiksi muuttuneiden mandalorialaisten väijyttämäksi. Nämä raahasivat hänet mukanaan Pulsipherille ja sitoivat Zaynen laboratorion pöytään. Pulsipher alkoi sitten kuulustelemaan Zaynea Muurin talismanin salaisuuksista, mutta Zayne ei tiennyt siitä mitään. Pulshiper ei uskonut Zaynen selityksiä vaan uhkasi antaa rakghoulien repiä hänet kahtia tai sulkea Zaynen sithlordi Dreypalle kuuluneeseen kooma-arkkuun. Pulsipherin jatkaessa uhkauksia, talismaani irtautui hänestä ja lähti itsenäisesti Zaynea kohti janoten Voimaa. Tämän johdosta Pulsipherin aiemmin hallitsemat rakghoulit kääntyivät mestariaan vastaan ja samalla Celeste saapui pelastamaan Zaynen talismaanilta. Celeste komensi talismaanin luokseen ja joutui välittömästi sen valtaamaksi, talismaanin tarttuessa nuoren jedinaisen kaulan ympärille. Myös Gryph saapui paikalle vapauttamaan Zaynea kahleistaan ja kaksikko kiiruhti Celesten avuksi. Tämä oli kuitenkin jo todennut etteivät rakghoulit olleet hänelle ongelma, muttei tiennyt mitä se merkitsi kaikille muille.

Kohtalokas valintaMuokkaa

Pian selvisi, mitä Celestelle oli tapahtumassa. Hän oli tullut talismaanin korruptoimaksi ja alkoi lähettää rakghouleja hyökkäämään Jebblen mandalorialaisia vastaan. Zayne kauhistui nähdessään Celesten apaattiset reaktiot rakghoulien repiessä mandalorialaisia palasiksi ja kysyi näiden aseellisista kyvyistä, jolloin Celeste kertoi voivansa talismaanin avulla säilyttää rakghouleiksi muuttuvien mandalorialaisten kyvyt vielä muodonmuutoksen jälkeenkin. Kun Gryph joutui rakghoulien vangitsemaksi ja hänet tuotiin Celesten luokse, tämä paljasti Celesten olevan Krynda Draayn ja jedinäkijöiden agentti. Tällöin Celeste raivostui kaksikkoon ja aikoessaan hoidella heidät pois päiviltä, Zayne sanoi Celesten vain avustavan sithiä teoillaan, vaikka oli vannonut puolustavansa galaksia niiltä. Kuultuaan Zaynen sanat, Celeste murtautui talismaanin hallinnasta ja pyysi Zaynea tappamaan hänet, mutta tämä kieltäytyi keksien toisen ratkaisun.

Zayne vei Celesten takaisin Pulsipherin laboratorioon, missä sanoi sulkevansa hänet Dreypan kooma-arkkuun. Celeste suostui tähän ja pyysi Zaynea viemään hänet Odrynin planeetan pyhättöön antaen Zaynelle avaimen tähän paikkaan. Hän uskoi, että jedinäkijöiden sithien esineisiin erikoistuneet tiedemiehet voisivat auttaa häntä. Ennen arkun sulkemista, Celeste pyysi Zaynea myös etsimään Kryndan ja kertomaan tälle Tariksen tapahtumista uskoen, että Krynda ei hyväksyisi salaliittoa. Muurin talisman vaikutuksen haihtuessa, rakghoulit hyökkäsivät toistensa sekä Zaynen kimpuun. Zayne ja Gryph pakenivat korkeampaan maastoon joutuen rakghoulien saartamiksi, mutta tällöin Moomo Williwaw saapui paikalle kyydissään Jarael, Alek, Rohlan, Slyssk, Shel ja Moomon veljekset.

Zayne ei kuitenkaan halunnut poistua planeetalta vielä vaan halusi viedä Celesten mukanaan, mutta tällöin Cassus Fettin lentue saapui paikalle. Zayne uskoi heidän laskeutuvan planeetalle, mutta nämä sen sijaan tulittivat ydinohjuksella planeetan pintaa tuhoten linnoituksen, missä Celeste yhä oli. Zayne tunsi kokevansa uudestaan Serrocon kauhut ja murtui Celesten menettämisestä, mutta sai samalla uutta motivaatiota lavastajiensa pysäyttämiseksi. Zayne sitten pyysi Alekilta apua vedoten tämän velkaan Flashpoint asemalta. Shel vakuutti, että heistä jokainen tekisi kaikkensa Zaynen auttamiseksi. Ensimmäisenä ryhmä suuntasi Odrynille käyttääkseen Celesten antamaa avainta.

PersoonallisuusMuokkaa

Zayne oli hyvin tunnettu ystävällisyydestään toisia kohtaan. Jopa jouduttuaan jedien pettämäksi, Zayne pysyi uskollisena jedien edustamille ajatuksille auttaen apua tarvitsevia, kuten Shel ja Say Jelavania, Leiri Kolmen sterebejä ja antaen kaikki Gryphin "alaisena" ansaitsemansa rahat pois. Hän myös uskoi yhä mestari Vandariin, huolimatta tämän alun epäluuloista Zaynea kohtaan. Zayne myös tarjosi vievänsä Raanan Tariksen vastarinnan parantajille huolimatta tämän kaikista teoista ja vaikkei Raana luvannut tunnustaa jedinekijöiden tekoja.

Kulissien takaaMuokkaa

John Jackson Miller, KotOR-sarjakuvasarjan kirjoittaja, kertoi haastattelussa ettei sarja ole suora muunnos samannimisestä videopelistä. Hän kuitenkin totesi Zaynen vastaavan pelaajan hallitsemaa hahmoa siten, että molemmat harjoittelevat alkuun eri taitoja sekä Voiman käyttöä. Kuten pelin hahmo, myös Zayne kehittyy huomattavasti sarjan kuluessa.

Kuvittaja Dustin Weaver kertoi Dark Horsen keskustelupalstalla, että hän loi Zaynen ulkoasun nuoren Christian Slaterin pohjalta.

EsiintymisetMuokkaa

Wiki.png
Jedipedialla on kokoelma kuvia Zayne Carrickista

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

Wiki.png
Jedipediassa on kokoelma Zayne Carrick -sitaatteja.
  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Star Wars: Knights of the Old Republic Handbook
  2. Star Wars Knights of the Old Republic 23: Knights of Suffering, osa 2
  3. Star Wars Knights of the Old Republic 2: Commencement, osa 2
  4. Star Wars Knights of the Old Republic: Commencement, osa 2, sivu 2
  5. Star Wars Knights of the Old Republic: Flashpoint, osa 2, sivu 8
  6. 6,0 6,1 Star Wars Knights of the Old Republic: Commencement, osa 1
  7. 7,0 7,1 7,2 Star Wars Knights of the Old Republic: Crossroads
  8. Star Wars Knights of the Old Republic: Commencement, osa 4, sivu 16
  9. Star Wars Knights of the Old Republic: Commencement, osa 1, sivu 20
  10. Star Wars Knights of the Old Republic: Commencement, osa 6, sivu 12"
  11. Star Wars Knights of the Old Republic: Commencement, osa 3, sivu 5
  12. Star Wars Knights of the Old Republic: Commencement, osa 3
  13. Star Wars Knights of the Old Republic: Reunion, osa 1, sivu 23
  14. Star Wars Knights of the Old Republic: Reunion, osa 2
  15. 15,0 15,1 Star Wars Knights of the Old Republic: Days of Fear, osa 2
  16. Star Wars Knights of the Old Republic: Days of Fear, osa 3
  17. Star Wars Knights of the Old Republic: Nights of Anger, osa 2
  18. Star Wars Knights of the Old Republic: Nights of Anger, osa 3
  19. Star Wars Knights of the Old Republic: Daze of Hate, osa 1
  20. Star Wars Knights of the Old Republic: Daze of Hate, osa 2
  21. Star Wars Knights of the Old Republic: Daze of Hate, osa 3

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki